Etulinjassa, juoksuhaudassa, yolla ristitulen valojuovissa.
On paikkansa siella taistella, joukkueensa osana.
Vaikka luodit
viereen lyovat, kuuluu rohkeudella vastata.
Silmansa paassa seisoen, katse tyhjyyteen suunnattuna
Kauhun lamaannuttamana, itsensa
kastelee.
Jattaa pelkuri raukkamainen paikkansa tarkean.
Heikko liha vapisten karkuun taakse poistuu.
Ystavansa hyljaten,
itsekkaasti kauas pakenee.
Luojaansa rukoillen, yksikkonsa piiskatun pulaan saattaa.
Luoti vatsaan, luoti rintaan, siina palkka
karkuruuden.
Lakki maahan, luoti niskaan, sille, joka veljensa pettaa.
Joukkueensa veren tahraama, henkeaan puolustaa
rumputulessa.
Kiivaasti miettien, mista vahista loytyisikaan korvaaja...
Karkurille itsekkaalle, jolta toverit pian vahiin
kayvat.
Ystavansa entiset, eivat paljon selkaan taputtele.
Kunniaton petturi tullaan kylla loytamaan.
Ei loydy kivea, jonka
alla pystyisi lymyamaan.
Ei yksikaan tuosta joukkueesta verille ruhjotusta
Lahde hakemaan luopiolle sotaoikeutta.
Luoti
vatsaan, luoti rintaan, siina palkka karkuruuden.
Lakki maahan, luoti niskaan, sille, joka paikkansa jattaa.
Juoksee soturin
irvikuva taakse linjojen perimmaisten.
Kotiansa kohti, alle aitinsa helmojen.
Mudassa rampii tuo hyodyton yksilo, henkeaan
haukkoen.
Ulkoasunsa sita muistuttaen, mita itseaan sisalta on.
